Suomen Operaatio Liberon blogitiimi
Arkipuheessa annamme usein ymmärtää, että poliitikot ovat surkeita oman edun tavottelijoita, joihin ei ole luottamista, miksi? Olemme kuitenkin ihan itse äänestäneet heidät paikalleen, monet vieläpä moneen luottamustehtävään. Onko tarpeellista, että voimme kohdistaa tunteitamme ja turhautumistamme poliitikkoihin, vai pitäisikö asiaa muuttaa jotenkin? Onko se edes mahdollista?
Mistä luottamuksen vahvistaminen voisi alkaa? Pitäisikö poliitikolla olla koulutusvaatimus? Eduskunnan koostumus on koulutetumpi, iäkkäämpi ja varakkaampi kuin keskivertosuomalaisen ihmisen. Olettaa sopii, että heillä on keskimäärin valmiuksia ymmärtää keskeisiä yhteiskunnallisia toimintatapoja, lainalaisuuksia ja lakeja aivan erinomaisesti. Poliitikko ei puhu typeryyksiä
ymmärtämättömyyttään, kyse täytyy olla jostain muusta, kun vuosia praktiikkaa harjoittanut lääkäri puhuu pehmoisia biologiasta tai lakimies esittää perustuslain vastaisia toimenpiteitä kirkkain silmin. Näitä ihmisiä kuitenkin äänestetään suurin äänimäärin vuosi vuoden jälkeen? Kyseessä ei siis ole koulutuksen tai osaamisen puute, vaan joko puoluejohdon asettama toimintamalli tai oma oletus oikeasta tavasta toimia.
Voimmeko vaatia poliitikkoja perustamaan puheensa vain faktoihin ja yleisesti tiedettyyn totuuteen? Näin kai kuvittelemme, mutta vaatimus pätee enemmän meistä oppositiossa oleviin poliitikoihin. Oman puolueen poliitikkoja ymmärrämme loputtomiin. Kun karismaattinen persoona kertoo meille asioita, joiden haluamme olevan totta, niin poliittinen ideologia alkaakin muistuttaa uskontoa? Emme halua ravistella kaunista puuta, koska alitajuisesti tiedämme, että niskaamme tippuisi mätiä, matoisia hedelmiä ja jostain kuuluisi kuiskaus kuninkaan vaatteettomuudesta. Kuitenkin, koska uskomme valheita ja aktiivisesti levitämme ja puolustamme niitä, niin tämä elämänvalhe aiheuttaa sen, että syytämme itsepetoksestamme muita, eli niitä poliitikkoja ryhmänä. Lieneekö olemassa taikasieniä, joita syömällä ottaisimme itse vastuun omista tekemisistämme ja ryhtyisimme hihat käärien arkeen, joka tarjoaa vaan sitä tavallista hyvää elämää?
Lisäisikö poliittisten päätösten parempi taustottaminen ja mahdollisuus osallistua enemmän lainsäädäntöön jo valmisteluvaiheessa uskoamme poliitikkoihin? Poliittinen järjestelmämme on salainen ja suppea, varmasti sitä voisi ja pitääkin avata enemmän myös kuluttajille ja medialle. Median rooli uskottuina , jotka töräyttelevät totuudentorveaan aikataulutetusti jostain asioista ja toisaalta kaivavat epämiellyttäviäkin asioita levitelläkseen niitä mahdollisimman epäsopivasti, on
vähintääkin jakautunut. Voisi olla toimittajillekin helpompaa analysoida ja nostaa esille valmistelutyön vaiheita ja siellä käsiteltyjä asioita, kun tiedonsaanti ei ole poliitikoiden ja asianomaisten valmistelijoiden yhteistyöhalun varassa. Hallinnon pitäisi automaattisesti tiedottaa asioista ja vastata kysymyksiin säännöllisesti Yle, kun jotain kriisiä ilmaantuu. Pelkkä Twitter-tiedotus on noloa ja kansaa aliarvioivaa ja poistaa jatkokysymysten asettamisen. Odotan myös innolla lobbari-lakia ja sen vaikutuksia. Monesti itsestäni tuntuu, että meillä avoimuutta pelätään ihan hysteerisesti, taivas harvemmin putoaa ja jos se putoaa, niin tuskinpa siitä sitten kummempaa enää voi tapahtuakaan.
Voiko viestinnällä saada aikaan luottamusta? Todistetusti voi. Korona-kauden pahimman ajan hallituksen itselleen löytämä tiedotustyyli oli pidetty ja sai väen kokemaan, että heistä välitettiin. Osaa kansasta häiritsi avoin epävarmuus, olis pitänyt sanoa, että tiesi asian, vaikka siinä vaiheessa tieto taudista oli hyvin huonoa ja perustui pitkälle mutuun ja valistuneisiin arvauksiin, epävarmuutta vaan on vaikea kestää. Olisimme ehkä halunneet mieluummin kuulla kauniin valheen? Toki se olisi kostautunut hallitukselle jälkeenpäin. Osa kansasta myös arvostaa järkähtämättömyyttä sinänsä, päätöksiä ei peruta eikä anteeksi pyydellä, koska se osottaisi heikkoutta. Sitä en tiedä, arvostaako joku mahtavana peliliikkeenä suoranaista median pakoilua ja epäsuoraa viestintää mainostoimiston suunnittelemin artikkelein tai postauksin, ainakaan hallituksen luottamusluvuissa ei siltä vaikuta.
Voisiko tunteiden kohdistamiseen tarjota ennemminkin presidenttiä ja eduskunta ja muut poliitikot ja virkamiehet voisivat keskittyä työnomaisesti valtakunnan asioiden hoitoon? Eli pois ne human intrest-jutut ja tilalle analyysia, tutkimuspohjaisia päätöksiä ja arkista mutta selkeää ja vähemmän tunteisiin vetoavaa keskustelua? Politiikka takaisin politiikkaan, neuvottelua, sopimista, väittelyä asioista, keskustelua ilman, että koko ajan mietitään, mitä sanoa, että minua äänestettäisiin.
Miten menetellä palkkioiden ja rahan suhtteen? Meidän poliitikkojemme palkkiot vaihtelevat luottamustehtävästä johtuen minimaalisesta kuntapoliitikon palkkiosta aika kohtuulliseen ministerin tai jopa suureelliseen presidentin palkkioon. Itse lähtisin vähentämään puolueen saamaa tukea ja toisaalta nostaisin ammattipoliitikon palkkiota, koska onhan se naurettavaa, että esimerkiksi PM saa just ja just 10% valtionfirman johtajan palkasta ja kuitenkin käytännössä johtaa maata ja on vaarassa joutua pois hommasta joka päivä. Kampanjatuen pitäisi olla läpinäkyvää tuloa, näin äänestäjä tietää, kenen rahoilla poliitikko toimii. Näkisin myös, että demokratia toinmisi paremmin, jos kerrallaan voi olla vain yksi luottamustehtävä kunnassa, hyvinvointi-alueella tai eduskunnassa. Myös eduskuntakausia voisi rajoittaa? Kolme kautta tai kaksi voisi olla sopiva ja tämän kauden perusteella ehdottaisin myös, että eduskunnan puheenjohtaja (puhemies) olisi eduskunnan ulkopuolinen ja hänellä olisi viranhoidossaan selkeät määräykset, joiden rikkominen johtaisi erottamiseen ja sanktioihin.
Voi olla, että rakastamme vihata poliitikkojamme edelleenkin, vaikka kaikki tämä tapahtuisi, mutta on hyvä muistaa, että hyvää poliitikkoa on vaikea löytää. Jos luottamustoimen hoito johtaa itsen ja lähipiirin saamiin tappouhkauksiin, kunnianloukkauksiin, päällekäymisiin, salakuvaamiseen ja kaikenlaisten perättömien kohujen vatvomiseen mediassa kuukausitolkulla, niin saammeko me luottamustoimiin enää niitä hyviä ja osaavia, rehellisiä ja luotettavia henkilöitä?
