Lauri Snellman
Sanna Marin sai aikaan kohun puhumalla kokoomuksen ja perussuomalaisten ”sinimustasta hallituksesta” ennen vuoden 2023 eduskuntavaaleja. Marinin avausta pidettiin tällöin perusteettomana. Hallitus on kuitenkin kulkenut kohusta kohuun pitkälti juuri oikeistopopulististen taipumustensa takia. Voidaankin kysyä, ovatko syytökset sittenkin oikeutettuja?
Lapuanliike ja vuoden 1918 perintö
Vuoden 1918 sisällissota oli Suomen historian peruskatastrofi. Sisällissota myrkytti Suomen poliittisen kulttuurin tuoden siihen vahvan taantumuksellisen oikeiston perusvireen. Sodasta muodostunut autoritaarinen asennemaailma näkyy vieläkin suomalaisessa yhteiskunnassa, erityisesti kansallisessa identiteetissä sekä valtion ja yhteiskunnan suhteessa.
Sisällissodan seurauksena vallan haastaminen ja poliittiset vaihtoehdot pyritään Suomessa aggressiivisesti torjumaan. Sisällissota alkoi, kun Suomen oikeiston ja vasemmiston väliset suhteet tuhoutuivat Venäjän vallankumouksesta johtuneen talouspulan ja poliittisen kriisin takia. Lopulta vasemmisto yritti vallankumousta, ja oikeisto taas ryhtyi sodan voitettuaan massiiviseen poliittiseen terroriin. Kansalaistottelemattomuutta, lakkoja ja vallan haastaminen alhaalta pidetään rikollisena anarkismina, koska vallan haastamista alhaalta tulkitaan vuoden 1918 taustaa vasten.
Sisällissota johti myös vastakkainasetteluun Venäjän kanssa ja suomalaisen identiteetin rakentamiseen venäläisvastaisuuden varaan. Sisällissotaa ei nähty Suomen sisäisenä ongelmana, vaan sodasta syytettiin Venäjän vallankumouksen leviämistä Suomeen ja vasemmistolaisuutta pidettiin ”venäläisyyden tartuntana”. Näin autoritaarinen oikeisto leimaa vieläkin vastustajansa ”punikeiksi” ja ”kommunisteiksi”. Vastaavasti taas suomalainen ”isänmaallisuus” on käytännössä sotia ihannoivaa ja Venäjää vastaan suunnattua militarismia.
Sisällissodasta liikkeelle lähtenyt autoritaarinen ”valkoinen” arvomaailma institutionalisoitui sotienvälisenä aikana Akateemisen Karjala-Seuran, lapuanliikkeen ja Isänmaallisen Kansanliikkeen kautta. Autoritaarinen ”isänmaallisuus” olikin suunnattu liberaalia perustuslaillisuutta vastaan, kun liberaalidemokratian katsottiin olevan liian heikko suojaamaan maata vasemmiston toiminnalta NL-Venäjän hybridivaikuttamiselta. Näin erilaiset poikkeuslait ja muilutukset eli vasemmistolaisten ja liberaalien kidnappaukset ja kyyditykset Venäjälle olivat keskeinen osa Suomen 1930-luvun politiikkaa.
Vastaavat käytännöt ovat palanneet keskeiseksi osaksi Suomen politiikkaa 2010- ja 20-lukujen kriisin ja siihen kuuluvan oikeistopopulismin nousun myötä. Suomalainen oikeistopopulismi on miltei sellaisenaan palauttanut vanhan koti/uskonto/isänmaa-Suomen toimintamallit: vallan haastamisen demonisoinnin lakkoliikkeiden ja kansalaistottelemattomuuden torjumiseksi, vallan oikeuttamisen venäläisvihalla NATO-jäsenyydestä nousseen yleisen militarismin myötä ja pyrkimykset irtautua perustuslaillisesta hallinnosta ”turvallisuuden” ja ”hybridivaikuttamisen” takia pakkopalautus- eli muilutuslain myötä.
Suomalaisen politiikan sinimusta käänne
Petteri Orpon hallitus on pyrkinyt rajaamaan työntekijöiden lakko-oikeutta, vaikka työväenliike on keskeinen vallan vastavoima ja oikeus ay-toimintaan on tunnustettu kansainvälisissä sopimuksissa. Hallitusta kannattava konservatiivioikeisto on sitä vastoin väittänyt lakkojen merkitsevän kapinointia Suomen parlamentaarista demokratiaa vastaan.
Ajatuksena näyttääkin taas olevan: koska lakkoilu on valtion vallan vastavoima, on kyse punakapinan kaltaisesta anarkismista. Äärioikeisto organisoikin 1920-luvulla lakonmurtajakaarteja torjumaan Neuvostoliiton hybridivaikuttamiseksi leimattua lakkoilua. Trollauksesta tunnettu kokoomuksen kansanedustaja Tere Sammallahti onkin esittänyt lapuanliikkeen lakonmurtojärjestö Vientirauhan palauttamista.
Vallan vastavoimien demonisointi ulottuu myös kansalaistottelemattomuuteen, jota pidetään suomalaisessa autoritaarisessa mielenmaisemassa ”rikollisena anarkismina”. Vastaavasti terve demokratia edellyttää kansalaistottelemattomuuden kaltaista toisinajattelua ja vallan haastamista alhaaltapäin.
Vuonna 2017 silloinen oikeusministeri Antti Häkkänen totesi, että oikeusvaltiossa valtaapitävät tutkivat itse lakiensa oikeudenmukaisuuden, eikä niitä ratkaista kansalaistottelemattomuuden kaltaisella huutoäänestyksellä. Aiemmin Preussin sisäministeri G.A.R von Rochow väitti, että
ei ole kohtuullista, että alamainen käyttää kurjaa älyään valtionpäämiehen lakien mittatikkuna ja näin ylimielisesti anastaa oikeuden arvioida julkisesti niiden oikeudenmukaisuutta.
Valtiovalta onkin pyrkinyt aggressiivisesti tukahduttamaan Elokapinan toiminnan, kun Elokapina käyttää kadunvaltauksia ja muuta kansalaistottelemattomuutta ympäristökriisin nostamiseen esille.
Taantumuksellisen koti/uskonto/isänmaa-Suomen nostattamisessa on ollut yksi keskeinen tekijä niin 1920- kuin 2020-luvullakin: venäläisviha. Suomessa vallitseekin 1930-luvun lapualaisvuosia muistuttava Venäjä-pelkoinen hysteria, kun Venäjän odotetaan hyökkäävän koska tahansa ja kansalaisyhteiskunnan sekä muuttoliikkeiden kaltaisia ilmiöitä leimataan Venäjän hybridivaikuttamiseksi.
Jopa NATO-jäsenyys ja muut Suomen kansainvälisen aseman muutokset vain ruokkivat sotakiihkoa. Keskustelu konfliktien rauhanomaisesta ratkaisusta on demonisoitu, ja politiikan tutkija Vilho Harle toteaakin suoraan että ”(Suomessa) autoritaarinen asenneilmasto ja poliittinen paranoia ovat suorastaan ryöstäytyneet käsistä.” Ironista koko Venäjä-meuhkaamisessa onkin se, että uuslapualainen asennemaailma on käytännössä putinismin suomalainen versio.
Suomen ilmapiirin lapualaistuminen näkyy selvästi keskustelussa ”itärajan turvallisuus”- eli muilutuslaista. Lain varsinainen sisältö on lakkauttaa perustuslain ja kansainvälisten pakolaissopimusten mukainen turvapaikan hakuoikeus ja oikeuttaa turvapaikanhakijoiden pakkopalautus Venäjälle. Perusteena on turvapaikanhaun käyttö Venäjän hybridivaikuttamiseen.
Oikeusoppineet ovatkin todenneet lakien loukkaavan demokraattisen sivistys- ja oikeusvaltion perustaa. Samalla tavoin lapualaiset aikanaan muiluttivat kommunisteja ja pyrkivät kieltämään vasemmiston toiminnan. Perusteena oli, että vasemmiston toimintaa pidettiin kansallista turvallisuutta uhkaavana Neuvostoliiton hybridivaikuttamisena.
Suomesta tulee länsimaa
Näin siis suomalainen yhteiskunta on taas matkalla kohti 1930-luvun oikeistopopulistista yhteiskuntamallia ja asennemaailmaa. Tällainen kehitys on ristiriidassa liberaalidemokraattisen oikeusvaltion, hyvinvointivaltion ja sivistysvaltion kanssa.
Suomessa on myös liberaali, pohjoismainen ja länsieurooppalainen perinne, joka on toiminut autoritaarisen nationalismin vastavoimana. 1800-1900-lukujen vaihteessa Leo Mechelin, K. J. Ståhlberg ja muut tasavaltalaiset ja perustuslailliset rakensivat Suomea perustuslakiin nojaavaksi pohjoismaiseksi yhteiskunnaksi. Lapualaisvuosina taas laillisuusrintama, tulenkantajat ja kansanrintama pyrkivät puolustamaan vaalidemokratiaa ja nostamaan liberaaleja arvoja suomalaisessa yhteiskunnassa.
1930-luvun lapualaisuuden vastavoimat muodostivat taas sota-ajan rauhanopposition rungon. 1950- ja 60-luvuilla taas vasemmiston vaalivoitot ja työväestön yleislakko saivat aikaan Suomeen hyvinvointivaltion. Liberaalit arvot vakiintuivat 1960-luvun rauhanliikkeen ja 1980-luvun vihreän liikkeen nousun myötä. Suomen liittyminen Euroopan unioniin 1995 taas vahvisti liberaalin perustuslaillisuuden, yksilön ja vapaakaupan asemaa.
Näin siis vallan vastavoimat ovat rakentaneet Suomeen länsimaisen ja pohjoismaisen yhteiskuntamallin. Tällaisille vallan vastavoimille on huutava tarve nykyisessä Suomessa, jotta kehitys autoritaariseksi koti/uskonto/isänmaa-Suomeksi ja sitä kautta Suomen orbanisaatio ja putinisaatio saadaan poikki ja Suomi palautettua länsi- ja pohjoismaisen oikeusvaltion, hyvinvointivaltion ja sivistysvaltion tielle.