Suomen Operaatio Liberon blogitiimi
Suomi on liberaali demokratia, jossa on valta on kansalla, mutta valtaa kansan puolesta käyttää vaaleilla valittu kansanedustaja. Vaaleilla valitaan myös kunnanvaltuustojen ja aluevaltuustojen valtuutetut ja presidenttikin. Järjestelmä on koettu aika toimivaksi ja sen avulla meistä on tullut onnellinen ja rikas maa, jossa on siedettävästi velkaa, paljon omaisuutta, hyvin järjestetty puolustuslaitos, hyvä koulutusjärjestelmä, paljon työssäkäyviä, vähän asunnottomia, vähän rikoksia , vähän rikollisia, hyvin toimiva sosiaalitukijärjestelmä eläkkeineen, hyvä sairaanhoito, toimiva oikeuslaitos ja poliisilaitos.
Miksi järjestelmämme ei onnistu luomaan sellaista ilmapiiriä, jossa lähinnä tyytymättömiä houkutteleva populistinen puolue ei saisi näin suurta kannatusta? Järjellä ajatellen puolue tai puolueet, joiden ainoa varsinainen vaaliohjelma on vallitsevan järjestelmän kaataminen, vaikuttaa huonolta idealta. Tiettävästi mistä tahansa yhteisöstä löytyy aina 5-7 prosenttia tyytymättömiä ihmisiä, yleensä he kuitenkin pysyvät marginaalissa, mutta jokin tässä ajassa houkuttelee heidät esille ja kutoo heidän ympärilleen isohkon puolueen.
Jos asia jäisi siihen, niin sekään ei riittäisi horjuttamaan yhteiskuntarauhaa, mutta, kun ei jää, vaan isot vanhat puolueet näkevät populistien niittävän suosiota ja haluavat kakusta oman siivunsa ja tietenkin pyrkivät siihen muuttumalla itsekin populistisiksi uusien häirikköjen tapaan. Hierarkkinen ja väkivaltaa kaihtamaton populismi taas ei nöyrry aisankannattajaksi vaan syö vanhojen puolueiden periaatteet ja muuttaa puolueet kaltaisekseen.
Tämä yhtälö on jotain, mitä itseäni fiksummat ovat pohtineet jo kauan, vielä kummallisemman yhtälöstä tekee, että tämä, nimenomaan populistisen äärioikeiston nousu onnistuu nimenomaisesti demokraattisesti hallituissa maissa. Liberaalin demokratian keinot eivät tunnu riittävän väkivaltaista, hyökkäävää ja repivää, vahvasti tunteisiin vetoavaa retoriikkaa vastaan mitenkään päin. Vaikka some nostaa esiin kaikenlaista, kaiuttaa ja yhdistää repiviä voimia, niin, se on vain keino. Samat kielikuvat ja kehitys kielellisen toiseuttamisen kautta lakien muokkaamiseen ja fyysisiin hyökkäyksiin on ollut hyvin samanlainen jo Amerikan syvässä etelässä lynkkausten aikaan tai Suomenkin itsenäisyyden alkuajan tapahtumissa.
Kuulin eilen esittettävän kiintoisan ajatuksen, jonkamukaan politiikan syvin sisältö on vastakkainasettelu ja tunne ja, että koko politiikka menettää kiinnostavuutensa ns. suuren yleisön silmissä, jos siihen ei saada liitettyä sitä tunnetta. Ehkäpä meidän olisi syytä ottaa järki käteen ja lakata väheksymästä tunteitamme? Tunnustaa rakkautemme kaikkea sitä hyvää kohtaan, jonka olemme saaneet rakennetua tähän maahan ja vihamme heitä kohtaan, jotka rakkaudestaan rahaan ja ahneuttaan ja kateuttaan haluavat rikkoa sen hyvän, minkä edestä tässäkin maassa on kuoltu ja kärsitty nälkää. Tehty työtä, säästetty, luettu tentteihin, parsittu sukkia ja sekä toivottu parempaa, että tehty työtä sen paremman eteen?
Vielä on paljon, mitä pitäisi tehdä, tehdä yhdessä, jotta tämä maa ja täällä asuvat ihmiset voisivat viettää seuraavtkin sata vuotta rauhaa ja hyvää elämää. Jostain pitää luopua, jotain saamme tilalle, mutta periaatteistamme meidän ei tarvitse luopua.