Tapani Laine, Demokratian tila ja haasteet-keskustelussa 23.3
Olen Tapani Laine, filosofi ja yksityisajattelija. Mä lähden nyt hakemaan jotain vähän toisenlaista juttua.
Tästä tuli näitä ”vestigia terrent” (jäljet pelottavat) -näkökohtia jo aika paljon, kuten oletinkin. Silloin kun toimitin Väinö Linnan kirjoitukset ja esseet kirjaksi 1990, merkitsin sieltä muistiin vastaisen varalta erilaisia kehittelykohtia, joita tästä Suomessa aivan liian huonosti tunnetusta ajattelijasta ja taiteilijasta pitää jatkossa kehitellä. Nyt ne tuntuvat saavan aivan uusia ulottuvuuksia.
Vuoden 1918 kuvioista Väinö Linna kirjoitti tässä kuuluisassa professoripolemiikissa yhteiskunta-analyysiä. Hän toteaa, että
meidän yhteiskunnasta nimittäin puuttuu eräs länsimaiselle yhteiskuntakehitykselle elintärkeä vaikutusryhmä: porvarillinen liberalismi. Tämä varsinainen liberalismi on oikeastaan jo hävinnyt sellaisenaan. Se itse asiassa on muuttunut puhtaaksi muodoksi, jolle sisällön antavat toiset voimat, ja tämä puhdas abstrakti muoto on juuri länsimainen demokratia. Liberalismi oli länsimaisen yhteiskunnan ukkosenjohdatin, jonka kautta salama iski siitä mustanraskaasta synkästä ukkospilvestä, jonka viime vuosisadan eurooppalainen proletariaatti muodosti. Ukkosenjohdatin itse paloi, mutta talo säästyi. Meillä ei ollut ukkosenjohdatinta. Salama iski ja valmista tuli.
Tähän sisältyy hyvin paljon. Linna jatkaa tätä muutamassa myöhemmässä puheenvuorossa siitä, että meillä jäi syntymättä se porvallinen liberalismi, joka kaikkialla Länsi-Euroopassa loi ne demokraattiset ajattelutavat, joita myöten kanavoitui köyhien massojen nousu yhteiskunnalliseen vaikutusvaltaan. Tämä ei koske ainoastaan proletaarisia voimia. Minusta näyttää siltä, että oikeistolaisten voimien nousu ja äärioikeiston nousu liittyvät aivan tähän samaan. Yhteiskunnalliseen toimintaan nousee voimia, jotka eivät ole millään lailla sisäistäneet liberaalisen ajattelun muotoja, liberaalisen yhteiskunnan muotoa, joka luo kulttuurisen toiminnan muodon.
Suomessa tapahtui jotain ihmeellistä. Meillä salama iski ja valmista tuli vuonna 1918, mutta seuraavana vuonna tähän maahan säädetään liberaali hallitusmuoto. Tämä on historiallisesti aika merkittävä juttu. Tätä liberaalia hallitusmuotoa vastaan radikaalioikeisto käy ankaraan taisteluun. Sen epädemokraattisuus tosittuu 30-luvulla tunnetun seurauksin.
Mutta mikä mielenkiintoista, silloin nousee jotain liberaalia voimaa. Vaikka siltä puuttuu semmoinen tyypillinen länsimainen liberalistinen muoto, niin kuitenkin maalaisliittolaisuus historiallisesti muodosti 30-luvulla joidenkin muiden liberaalisesti ajattelevien, vaikkakin oman ryhmänsä sitoutuneiden voimien kanssa, sellaisen porvarillisen vastavoiman, joka esti uuden salamaniskun, joka tapahtui kyllä muissa Länsi-Euroopan maissa, joista on huomattava, että niissä ei ollut vahvaa demokraattista perinnettä. Siis Saksa, Italia, vanhoja sivistysmaita. Mutta kun katsomme tarkemmin sitä poliittista rakennetta, mikä niissä on, niin kuka löytää sieltä vahvan demokraattisen, parlamentaarisen, liberaalisen rakenteen? Nostakoon käden pystyyn heti.
Tämä tilanne, yllättävät yhteiskunnalliset käänteet nostavat sellaisia ryhmiä, joilla ei ole poliittista kokemusta toiminnasta sivistyneillä tavoilla ja jotka toimivat hyvin barbaarisella tavalla. Ja kommunisteja huomattavasti barbaarisemmin tässä ovat toimineet äärioikeistolaiset voimat. Kekkonen, siis tämä tunnetumpi Kekkonen, Urho Kekkonen, integroi kommunistit suomalaiseen demokraattiseen liberaaliin järjestelmään. Se onnistui siitä syystä, että he vallankumouksellisista puheista ja kuvitelmista huolimatta käytännöllisesti olivat jo sosiaalidemokraatteja.
Nämä oikeistovoimat, jotka nyt hilluvat, eivät ole. Se muoto, mikä sodan jälkeen syntyi Suomeen, ei tee tiliä AKS-läisyyteen, se ei tee tiliä Lapuanliikkeeseen ja niin edelleen. Se vain painetaan sinne taustalle. Tosiasiassa se jää jossain mielessä muhimaan.
Mutta muodostuu erilaisten, sanoisin tämä nyt vähän filosofisen abstraktin, muodostuu jonkinlainen voimaresultantti erilaisten poliittisten voimien välillä, joiden tuloksena syntyy kuitenkin jonkinlainen, paitsi että syntyy sosiaalivaltio, hyvinvointivaltio, syntyy jonkinlainen sosiaaliliberalismi ja se sopimusyhteiskunta, jonka varassa toimii kuitenkin tietynlainen liberaalinen muoto, joka ei ole vain sitä, että kuka sattuu saamaan mekaanisesti laskettavissa olevan enemmistön eduskuntaan, jonka voisi varassa vain kähmiä muuten.
Syntyy tietynlainen sopimusyhteiskuntamuoto. Nyt näyttää ongelmalliselta juuri tässä, että tämä on syntynyt tietyllä tavalla ylhäältä päin ja se on varassa hajota nyt. Minulla oli tässä sitten erilaisia alakohtia, mutta tämä oli nyt se näkökulma, joka minua kiinnosti lähteä tähän keskusteluun mukaan.
Ja se kysymys siitä, mikä tuli tuossa edellä loistavasti muotoiltua, tarvitaan terve ja rauhanomainen vastavoima tällä polarisoinnille. Juuri tätä ajatteli tulla kysymään. Nyt meillä ei ole epäselvyyttä siitä, että ehkä nämä oikeiston parjaamat punavihreät tai muut olisi sitoutuneita tietynlaiseen sopimusyhteiskuntaan, liberaaliin ajatusmuotoon, jossa saa hävitä vaalit ja pystyy silti olemaan.
Nyt on kysymys siitä, että tarvitaan sellainen normaaliporvariajattelu, joka laittaa stopin tälle oikeistokehitykselle. Itse asiassa se 1930-luvulla tapahtui juuri näin. Ne normaaliporvarit, jotka silloin vielä olivat järjissään, sanoivat, että nyt riittää.
Nyt tarvitaan uudelleen ne liberaalit normaaliporvarit, joita uskoisin, että tässä maailmassa edelleenkin on. Vaikka sivistysporvarit ovatkin jo kiven alla, ja se kivi alkaa valitettavasti olla hautakivi, niin jotain kuitenkin tästä sodanjälkeisestä kehityksestä on sentään jäljellä. Niin, että nyt on saatava näkyviin tämä liberaalisti ajatteleva normaaliporvari, joko yhdessä tai erikseen mutta samaan suuntaan toimien muiden demokraattiseen yhteiskuntaan ja sen vaatimuksen sitoutuneiden kanssa, sanoo, että nyt poikki. Tämän hakeminen on nyt se, mikä on selvästi keskeinen asia.
Tämä on varmasti jossain määrin tullut Suomen historiassa aika ylhäältä päin, että on löytynyt sellaisia voimakkaita hahmoja, jotka saavat sen oman joukkonsa. Esimerkiksi maalaisliittolaiset / keskustalaiset liikkeelle. Varsinainen liberaalipuolue Suomessa on ollut varsin olemattoman heikko, mutta se, että se on muotona olemassa muiden ajatteluissa, se on ehkä vieläkin voimakkaampi kuin se, että jossain vaiheessa kaikkia puolueita pidettiin jossain määrin sosiaalidemokraattisina. Nykyään niitä alkaa olla aika vähän. Mutta kyllä näitä liberaalitendenssejä on edelleen olemassa paljon. Tässä viitattiin jo Silakkaliikkeeseen siinä, että näitä on myöskin puolueiden ulkopuolella.
Tämän voiman saaminen esiin ja sen muodon toteutuminen siinä. Kysymyksenasetteluni liittyvät tähän. Aina silloin iltapuhteella, kun ajatus kulkee, niin minä merkitsen nämä kaikenlaisia alakohtia sitten paperille, ennen kuin minä alan tietokoneella naputella mitään. Minä luulisin, että minä voisin mennä niihin erikseen, mutta jos tämä riittää nyt tässä vaiheessa alustukseksi, ja sitten voidaan filosofoida rankeammin filosofisin käsitteen. Minä yritän tässä nyt saada yleisesti ymmärrettävällä tavalla esiin sen näkökohdan, että mikä nyt asettuu kaikkien akuuteimpana kysymyksenä.