Anja Hirvonen
Me ajattelemme usein luontoa personoituna asiana, joka koostuu osista, hyödyllisistä ja tarpeettomista. Yhtä vaikea, kuin ymmärtää ikuisuutta on ymmärtää äärettömän olemista ja sitä luonto ihmisen kannalta on, ikuinen ja ääretön ja me olemme osa siitä. Luontoa on helpompi ajatella isä-luojana tai äiti-maana, mutta luonto ei ole suunnitelmallinen tai järjestelmällinen, hetkittäin sen kaaoksessa näkyy järjestelmiä, jotka taas kohta romahtavat tai räjähtävät tai jotain muuta kummallista. Me emme voi suojella luontoa, mutta me voimme yrittää stabilisoida meille sopivia olosuhteita toimimalla tavalla, joka ottaa kaiken irti luonnon tarjoamasta työntö-ja veto-avusta, ei päinvastoin.
Tällä hetkellä ihmisen elämä lajina on sidottu maapalloon ja täällä pallolla vieläpä maapohjaan ja siellä edes jotakuinkin karjanhoidon tai/ja viljelyn mahdollistaviin alueisiin. Tutkimus ja tiede kehittyvät ja voi tulla aika, jolloin muutkin planeetat voivat ihmisiä asuttaa, mutta miksi uhrata hirvittävästi rahaa ja energiaa uuden planeetan saattamiseen asumiskelpoiseksi, kun voisi paljon pienemmillä investoinneilla pitää nykyisen asunnon käyttökelpoisena? Maapallo voisi olla yllättävän vähällä vaivalla viihtyisä ja mukava paikka nykyistä useammalle asukkaalleen, niin ihmiselle kuin kanssalajeillemmekin.
Kun päämääränä on pitää olosuhteet ihmisille sopivina toiminnan suunta on selkeä, meidän on ymmärrettävä maapallon tapa toimia ja eri elinympäristöjen sisäiset suhteet ja pitää ne yllä niin hyvin kuin se vain on mahdollista. Vaikuttamismallit ovat hienovaraisia ja uusia riippuvaisuuksia ja vuorovaikutussuhteita tulee esille, kun tutkimus etenee tieto niistä lisääntyy ja syrjäyttää usein vanhoja uskomuksia, mikä on meille kivuliasta. Puhumme viherpipertäjistä ja kaikenmaailman dosenteista, koska uusi tieto horjuttaa meidän syvään juurtunutta vakaumustamme, jonka pohjana on usein esivanhemmilta saadut periaatteet, näitä voi tarkastella vaikka sananlaskujemme muodossa.
Kun me emme vielä ymmärrä jonkin asian merkitystä, meidän ei pidä rikkoa tai hävittää sitä, me myrkytämme sieniä, ymmärtämättä, että juuri tietyt mykoritsat parantavat ja jopa mahdollistavat kasvien kasvun. Me myrkytämme hyönteisiä ja ihmettelemme mihin linnut katosivat, meidän (luontainen) inhomme jätteitämme kohtaan aiheuttaa sen, että emme kykene rationaalisesti suunnittelemaan kaikkien eloperäisten jätteiden hyötykäyttöä, ensin kaasuna ja sitten lannoitteena. Helppona ratkaisuna huuhtelemme jätteet juomakelpoisella vedellä lähimpään vesistöön suurimmassa osassa maailmaa. Kun jossain yritetään panostaa parempaan viemäröintiin kauhistelemme joukolla järjettömiä kustannuksia, vaikka ne kustannukset kuuluisivat helpoista ratkaisuista taloudellisen hyödyn saaneille yrityksille ja asukkaille
Maapallo on suurelta osin suljettu systeemi, tänne tulee lähinnä auringonvaloa (energiaa) ja jotain avaruuspölyä ja satunnaisia meteoriitinkappaleita, eli kierrätys on elinehto, ei harrastus tai hippien hommaa. Jotta saamme pidettyä arkkimme kunnossa ja sen asujaimiston tyytyväisenä ja hengissä, meidän on ymmärrettävä miten se toimii, mahdollisimman monen. Ihmisen osallistuminen omaan elämäänsä ja sitä koskeviin päätöksiin , sen täytyy perustua tietoon ja tiedon pitää perustua uskottavaan tutkimukseen. Meillä pitää olla palava halu oppia uutta ja uteliaisuus ja optimistinenkin tarve suunnitella parempaa tulevaisuutta, se on ihmisen velvollisuus, noblesse obligee.
Kaikki tieto ja tutkimus ja koulutus perustuu kulttuuriin ja filosofiaan, tietoa rakastamalla ja sitä kulttuurin kautta analysoimalla saamme pohjan, jolle kaikki ihmisen maailmassa perustuu. Meistä kaikista ei ole neroiksi, eikä suuriksi taiteilijoiksi, mutta meistä kaikista on kulttuurin ja tieteiden tuotteiden nauttijoiksi ja käyttäjiksi, se on jokaisen etu vahvistaa tieteen, taiteen ja koulutuksen asemaa tässä mailmassa.Jos ajattelemme vaikka kuuluissa Pihtiputaan mummua, niin kuinka paljon hänen elämänsä on parantunut tieteen ja taiteen keinoin vuosien kuluessa? Särkevät lonkat leikataan, suussa on omat hampaat, televisiosta voi katsella ja radiosta kuunnella ohjelmia, lapsenlapsille soitella kännykällä ja lopuksi hurauttaa kauppaan ja vaikka konsertiin taxilla tai omalla autolla.
Tiede on nostanut raakunkin uuteen valoon, paitsi hienona ja turhan harvinaisena osana suomalaista jokiluontoa ja kulttuurihistoriaa, myös myös tärkeänä tekijänä veden kierrossa jokiluonnossa. Itse yllätyin siitä, että raakku l.jokihelmisimpukka oli sukupuuton partaalla aikoinaan jo siksi, että niistä haettiin helmiä ja pintasukellusvarusteiden tultua saataville tuho äityi siihen malliin, että laji onneksi saatiin suojeltua. Jokihelmisimpukalla on symbioosi lohikalojen kanssa, sen toukka kiinnittyy lohenpoikaseen josta se sitten pudottautuu aikanaan joenpohjaan, jossa alkaa sen pitkän elämän mittainen vedenpuhdistustyö, mikä osaltaan mahdollistaa lohikalojen lisääntymisen ja elämän samassa joessa. Pidetään jokiemme helmet arvossaan, nyt kun ymmärrämme, miten tärkeitä ne ovat ja luonnoarvot ovat myös itseisarvoja. Jospa raakkujen ikiaikaiseen perimätietoon jäisi meistä jäisi edes yksi hyvä kertomus elämään.